Arkisto

Nuta aukeaa 4.9!

Terve ja kivaa syksyn alkua! Nuta avaa ovensa perjantaina 4.9. Ohjelmassa talokokousta, ruokaa ja turnauksia. Tulkaahan siis kaikki käymään 🙂 Loppuvuoden suunnittelemme uutta nuorisotaloa aina maanantaisin, joten emme silloin järjestä avointa toimintaa iltaisin (eli nuta on kiinni). Muutoin aukiolot ovat samat. Järjestämme ensimmäisen nuorille tarkoitetun suunnittelutyöpajan maanantaina 14.9. Jos olet kiinnostunut osallistumaan suunnittelutyöryhmään ja vaikuttamaan […]

Lue lisää

Viikin RuBuFest 2015

Viikin nuta järjesti RuBuFestit 13.5.2015 Latokartanon torilla! Tapahtumassa oli mukana myös Viikin kirjasto sekä seurakunta. Tapahtumaan kutsuttiin kaikki Viikin Norssin ja Latokartanon peruskoulun yläkoululaiset. Festeillä kartoitettiin nuorten toiveita uudelle nuorisotalolle. Nuoret ideoivat sisustusta, toimintaa, harrastusmahdollisuuksia, nutan uutta nimeä ja vaikka mitä muutakin! Tapahtuma oli oikein onnistunut ja ideoita sateli! Noin puolet RuBuFestin kävijöistä halusi osallistua syksyllä […]

Lue lisää

Uusi nuta ja ruutibudjetti!

Moi! Monet viikkiläiset ovatkin saattaneet huomata kirkon edessä jättimäisen kuopan. Ja kyllä! Uuden nuorisotalon rakentaminen on alkanut! Jes! Nutan olisi tarkoitus olla valmis tammikuussa 2016, joten jos aikataulussa pysytään niin uudelle nutalle pääsee ihmettelemään helmikuussa 2016. Tätä ollaan väännetty ja käännetty niin kauan, mahtavaa että pitkä odotus vihdoin palkitaan. Viikin nuorisotalo on mukana ruutibudjetissa. Tämä tarkoittaa sitä, että nuoret […]

Lue lisää