Viikin RuBuFest 2015

Viikin nuta järjesti RuBuFestit 13.5.2015 Latokartanon torilla! Tapahtumassa oli mukana myös Viikin kirjasto sekä seurakunta. Tapahtumaan kutsuttiin kaikki Viikin Norssin ja Latokartanon peruskoulun yläkoululaiset. Festeillä kartoitettiin nuorten toiveita uudelle nuorisotalolle. Nuoret ideoivat sisustusta, toimintaa, harrastusmahdollisuuksia, nutan uutta nimeä ja vaikka mitä muutakin!

Tapahtuma oli oikein onnistunut ja ideoita sateli! Noin puolet RuBuFestin kävijöistä halusi osallistua syksyllä uuden nuorisotalon suunnitteluun, mahtavaa! Viikin uusi nuorisotalo rakentuu jo kovaa vauhtia ja syksyllä nuoret pääsevät ryhmissä suunnittelemaan sisältöä. Nuorisotalon valmistumisajankohdaksi on arvioitu Tammikuu 2016.

Tapahtumassa oli mukana myös PakolaiShow!

Nuorille jaettiin osallistumispassit joihin kerättiin leimoja toimintapisteiltä.

Nuorille jaettiin osallistumispassit joihin kerättiin leimoja toimintapisteiltä.

Unelmieni nutalla voin...

Unelmieni nutalla voin…

Säbäkisat!

Säbäkisat!

Uuden nutan pohjapiirustus. Mitä nutalle halutaan?

Uuden nutan pohjapiirustus. Mitä nutalle halutaan?

Kulttuuriharrastuksia! Mitä toivoisit nutalle?

Kulttuuriharrastuksia! Mitä toivoisit nutalle?

PakolaiShow menossa mukana.

PakolaiShow menossa mukana.

Viikin kartta. Missä hengaillaan?

Viikin kartta. Missä hengaillaan?

Mitä nutan pihalle?

Mitä nutan pihalle?

Vapaa sana/ fiilis tapahtumasta.

Vapaa sana/ fiilis tapahtumasta.